Miten perinnöllistä hiustenlähtöä voi hoitaa?

Meiltä kaikilta lähtee hiuksia iästä riippumatta. Useimmilta putoaa 25:stä sataan hiusta päivässä, mutta jotkut menettävät niitä nopeammin kuin ne ehtivät kasvaa takaisin. Noin 95 prosentissa tapauksista syy on geneettinen. Vastoin yleisiä uskomuksia molempien vanhempien geenit vaikuttavat asiaan, sanoo tohtori Bessam Fario, Englannissa toimiva hiustensiirtoja tekevä kirurgi.
Perinnöllinen hiustenlähtö vaivaa sekä miehiä että naisia: naisille tyypillistä on laajeneva jakaus ja hiusten oheneminen, kun taas miehillä yleisempiä ovat vetäytyvä hiusraja ja kaljut läikät päälaella.
Vaiva on lääketieteen kannalta katsottuna vaaraton, ja monet päättävät vain hyväksyä sen. Ne, joita se häiritsee, voivat turvautua muun muassa hiussiirteisiin eli runsaasti karvoja sisältävän ihon siirtoon alueille, joille halutaan enemmän tuuheutta.
Toimenpide voi olla kallis eikä sitä yleensä tehdä julkisessa terveyden huollossa. Tulokset ovat pysyviä, mutta monille tehdään myöhemmin korjaavia leikkauksia esteettisistä syistä. Turvallisinta on mennä asian tuntevan lääkärin luo, mieluiten sellaisen, joka on Kansainvälisen hiustensiirtokirurgien seuran (ISHRS) jäsen.
Toinen vaihtoehto on minoksidiili, ilman reseptiä saatava vaahto tai neste, jota levitetään päänahkaan. Se ei yleensä palauta jo kadonneita hiuksia mutta pysäyttää kaljuuntumisen tai hiusten ohenemisen tai hidastaa sitä noin 80 prosentin todennäköisyydellä.
Reseptilääke finasteridi, joka laskee dihydrotestosteronitasoa (hormoni, joka on yhteydessä miestyyppiseen kaljuuntumiseen), paksuntaa jäljellä olevia hiuksia ja hidastaa kaljuuntumista pitkällä aikavälillä. Sitä käytetään vain miehillä eikä se toimi naisten hiusten lähtöön.
Elämäntavat ja terveydentila voivat vaikuttaa perinnöllisen hiustenlähdön etenemiseen ja nopeuteen.
"Sitä voivat kiihdyttää stressi, ylipaino, kilpirauhasongelmat ja munasarjakystat sanoo tohtori Vincenzo Gambino, Italiassa toimiva hiussiirteisiin erikoistunut lääkäri ja entinen ISHRS:n puheenjohtaja.
Muita syitä hiusten lähtöön ovat huono ravitsemus, raskaat hiuslisäkkeet, hormonaaliset muutokset vaihdevuosien aikana tai synnytyksen jälkeen, verta ohentavat lääkkeet sekä pälvikalju, autoimmuunitauti, joka käy päänahan kimppuun mutta jota voidaan hoitaa.
Yleislääkäri tai ihotaurilääkäri pyrkii löytämään todennäköisimmän selityksen ja auttaa tekemään päätöksen sen pohjalta.
Lue lisää
Unelmakutrit
8 asiaa, jotka on syytä tietää kun ikäännymme
Näin hoidat päänsäryn kotikonstein